Viime kesän loppupuolella mietin puhetta poikani Joonatanin ja Theresen häihin. Tuumailin, olisikohan minulla jotakin annettavaa heille? Itsesäälissäni totesin, että minulla ei kertakaikkiaan ole mitään annettavaa heille.
Ajattelin menneitä vuosia. Aikoja, jolloin olen ollut niin kiinni omissa ongelmissani, töissäni tai hengellisissä menoissani. Muistan Jompin riipaisevan kirjelapun Raamattuni välissä: "Isi, tule jo kotiin! Itsesyytökset kalvoivat taas. Saiko Jomppi tarpeeksi eväitä avioliittoa varten?
Sydämeeni tulvahti aivan huikea ajatus, joka ajoi masennuksen ja itsesäälin aallot kauaksi. Rakkaus! Voi, miten paljon rakastinkaan poikaani, vaikka en ole kyennyt ilmaisemaan sitä. Kaikkia poikiani. Minun lapseni ovat kalleinta, mitä minulla on! Ja nyt olen lahjoittamassa omaa poikaani Thereselle! Minulla totisesti on annattavaa! Tuon kalliimpaa lahjaa en voisi antaa. Sanoinkin hääpuheessani Thereselle: "Minulla on sinulle lahja. Se on kalleinta, mitä minulla on. Hänen nimensä on Jomppi!
Melkein heti häiden jälkeen alkoi uusi ihana prosessi, vaikka joutuisinkin antamaan taas kalleinta, mitä minulla on. Juuso-poikani alkoi suunnittelemaan häitään Piritan kanssa. Tämä oli valtava ilo. Onnellisuuden tunteet tulvahtelivat ylitseni ja alitseni. Häät pidettäisiin uuden vuoden aattona, heti
joulun jälkeen.
Oli minulla vielä onneksi yksi poika kotona. Justus, ilopillerini, kalleinta, mitä minulla on. Milloinkahan minä joudun hänetkin luovuttamaan? Ajatuskin siitä, että joutuisin jäämään vaimoni kanssa kahdestaan suureen taloon, tuntui kummalliselta. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että muutaman kuukauden päästä joutuisin luovuttamaan rakkaan poikani kuoleman voittajan, ylösnousseen Jeesuksen käsiin, joka sanoi juuri ennen taivaaseen menoaan:
"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä!" (Matt 28:18)
---
Det dyrbaraste jag har, ger jag till dig
I slutet av förra sommaren tänkte jag på mitt tal som jag skulle hålla på min sons Joonatans och Therese bröllop. Jag tänkte om jag ens hade något att ge till dem? I självömkan kom jag på att jag verkligen inte har något att ge.Jag funderade på åren som hade gått.
Tider, då jag hade varit så fast i mina egna problem, jobb eller min strävan efter det andliga i mitt liv. Från den tiden kommer jag ihåg ett hjärtskärande brev från Jompi som nu ligger i min Bibel: "Pappa, kom hem...".
Jag började klandra mig själv igen. Fick Jompi tillräckligt med råd inför äktenskapet?
Jag fick ett häpnadsväckande tanke i mitt hjärta, som drev ut depressionen och självömkan totalt. Kärlek! Åh, hur mycket jag älskar min son, alla mina söner, även om jag inte alltid har kunnat visa det. Mina barn är det dyrbaraste jag har! Och nu är jag på väg att ge min egen son till Therese! Sannerligen har jag något att ge! Mer dyrbarare present går det inte att ge. Jag sa detta också till Therese i mitt bröllopstal: "Jag har en present till dig. Det är det dyrbaraste jag har. Han heter Jomppi!"
Nästan direkt efter bröllopet började en ny underbar process, även om jag visste att jag skulle få ge iväg det dyrbaraste jag har, igen. Min son, Juuso, började planera bröllopet med Piritta. Detta var en stor glädje. Hela jag var exalterad och fylld av lycka. Bröllopet skulle hållas på nyårsafton, direkt efter julen.
Tack och lov så hade jag en till son hemma. Justus, min glädjespridare, det dyrbaraste jag har. När skulle jag behöva överlämna honom också? Bara tanken på att jag skulle behöva stanna hemma bara med min fru kändes märkligt. Jag hade inte en aning om att jag efter några månader skulle behöva överlämna min käre son i uppståndne Jesu händer, Han som har segrat över döden.
Detta sade Han precis innan himmelsfärden:
"Jag har fått all makt i himlen och på jorden" (Matt 28:18)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti