sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Pääkallo irti selkärangasta: Ihme nimeltä Joona! Skallen lös från ryggraden: Ett mirakel som heter Joona!

Vanhan testamentin profeetta Joona oli pimeydessä kolme päivää - kalan vatsassa. Veljenpoikani Joona oli pimeydessä kolme kuukautta. Profeetta Joona saarnasi ihmepelastumisensa jälkeen Niinivessä niin, että koko kaupunki teki parannuksen. Veljenpoikani saarnaa Jumalan hyyydestä olemassaolollaan.

Joona kaivettiin irti viime hetkellä romuläjäksi vaurioituneesta pakettiautosta.  Justus todettiin kuolleeksi heti. Taitava pelastushenkilökunta sai pidettyä Joonan pään siinä asennossa, että selkärangasta irronnut pää ei liikkuisi taittaen selkäydintä ja aiheuttaisi halvaantumista.

Alkoi rukoustaistelu shokin keskellä. Joona kamppaili hengestään. Niskanikamien murtumia, pääkallo irti selkärangasta, toinen jalka murskaantunut. 170 tikkiä. Letkua, putkea, nesteytystä, tarkasti annosteltua lääkitystä. Pahinta oli kuitenkin törmäyksessä tapahtunut aivomassan voimakas liikahtaminen pääkopan sisällä: erittäin vaikea-asteinen diffuusi aivovamma. Jos hän selviää, joutuuko hän eliniäkseen pyörätuoliin tietämättä mitään tämän planeetan asioista?

Kukaan meistä ei tiedä, missä Joonan persoona oli noina tajuttomuuden aikoina. Sen vaan tiedämme, että normaalisti ihmisen herätessä tällaisen onnettomuden jälkeen letkujen keskeltä, valtaa hänet paniikki ja kauhu. Joonan herätessä ensimmäistä kertaa hänen silmistänsä loisti suuri rauha. Monet Joonaa lähellä olevat saivat maistaa tuota ihmeellisen levon ilmapiiriä.

Jeesus sanoi: "Rauhan minä jätän teille,  minun rauhani, sen minä annan teille." (Joh 14:27)

Esirukoilijoita ilmaantui kaikkialta. Murskaantuneen jalan korjaus onnistui hienosti. Aivojen paineet laskivat normaalille tasolle. Pää pultattiin kiinni selkärankaan. Niskanikamat saatiin kuntoon. Tällaisia rukousvastauksia tuli koko ajan.
Lääkäreiden mukaan tapaus oli millimetristä ja millisekunneista kiinni.

- Ihme, suuri ihme! totesivat asiantuntijat. Kaikki röngenkuvat todistavat ihmeestä nimeltä Joona.
Joonan aivojen pimeys päättyi kolmen kuukauden jälkeen maaliskuun 17:nä päivänä. Pään selvettyä Joona otti käteensä "Puhu Herra"- kirjasta päivän tekstin, jossa luki:

" Sinun tulee käsittää, että maailma, jossa elät ja kuljet, on vain sulkumerkkien sisään sisällytetty aineellinen taso. Syntyminen aloittaa suuren kirjan puitteissa olevan yhden ainoan sulkeisiin merkityn lauseen. Kuolema päättää lauseen ja sulkeet sulkeutuvat uudestaan. Sitten ihminen palaa todelliseen elämänhistoriaan." (Puhu Herra!"A.J. Russel)

"Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut."(Ps 139:16)

Voi, kuinka olisin halunnut, että Justuksen elämän lause olisi ollut pidempi! Niin moni rukoilikin  Justuksen kuolleista heräämisen puolesta! Jeesus varmasti kuuli nuo rukoukset ja ehkä Justus neuvottelikin sulkumerkkien tuolla puolella Jeesuksen kanssa ruumiiseen palaamisen vaihtoehdosta. Kuitenkaan ei kukaan taivaaseen päässeistä halua  mitä suurimmalla todennäköisyydellä vapaaehtoisesti tulla takaisin maan päälle. Paitsi tietenkin määräyksestä, jos Jumalan suunnittelema tehtävä on jäänyt kesken. Voin melkein kuulla onnellisen Jeesuksen huudahtavan rakkaalle pojalleni: "Justus! Tehtäväsi on nyt täydellisesti suoritettu maan päällä! Tervetuloa kotiin! Nyt laitetaan sellaiset bileet pystyyn, että iskäsikin tuolla alhaalla alkaa jo vähän hymyilemään!"


Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo! (Jes 35:10)

Justukselle niin rakkaan Joona-serkun tehtävä kuitenkin jatkuu. Hänen sulkumerkkien sisään mahtuu kuitenkin vielä paljon kuntoutushoitoja ja toipumista, mutta myös suurta elämän halua ja iloa. Joona on liekeissä! Aivan uskomatonta on se, että Joona kykeni aloittamaan työt kaupan kassalla neljä kuukautta onnettomuuden jälkeen! Artomarketin asiakkaat saivat ja saavat edelleenkin todistaa ihmettä nimeltä Joona! Joonalla on sydän ja pää nyt paikallaan - kirjaimellisesti!


Joona Artomarketin kassalla aloittelemassa töitä onnettomuuden jälkeen.





































 

Skallen lös från ryggraden: Ett mirakel som heter Joona!


Profeten Jona i gamla testamentet var i mörkret i tre dagar - i en vals mage. Min brorson Joona var i mörkret i tre månader. Profeten Jona predikade efter hans mirakelräddning i Nineve så att hela staden blev frälst. Min brorson Joona predikar om Guds godhet med hans närvaro och med hela hans väsen. 

I sista sekunden kunde Joona grävas och dras ut ur den ihopklämda och totalt deformerade skåpbilen. Justus hade förklarats död genast. De skickliga personalen i räddningstjänsten kunde hålla Joonas huvud och nacke i rätt ställning så att huvudet, som redan hade lossnat från ryggraden, inte kunde röra sig och orsaka förlamning.


Ett bönekrig uppkom under allt chock. Joona kämpade för sitt liv. Brutna nackkotor, skallen lös från ryggraden, högra benet helt krossad. 170 styng. Massor av sladdar, rör, starka mediciner...
Det värsta var ändå att det hade skett en brutal skakning inne i huvudet: Extremt svår diffus hjärnskada. Ifall han klarar sig, kommer han för resten av sitt liv sitta i en rullstol utan att veta någonting om det som händer runtomkring?


Ingen av oss vet var Joona som person var under denna medvetslösa tid. Men en sak vet vi -  när en människa vaknar ur en koma efter en sådan olycka, fylls denne med panik och skräck. När Joona vaknade för första gången, lyste hans ögon frid. De som är nära Joona fick känna och uppleva den otroliga atmosfären.

Jesus sade: "Frid lämnar jag efter mig åt er. Min frid ger jag er." (Joh 14:27)


Det var otroligt många som bad för Joona. Det krossade benets operation gick väldigt bra. Trycket i hjärnan sänktes till en normal nivå. Huvudet bultades fast i ryggraden. Nackkotorna blev fixade. Massor av bönesvar fick vi hela tiden. Läkarna sade att döden var bara några millimeter ifrån.

- Mirakel, ett stort mirakel! konstaterade experterna som var på plats. Alla röntgenbilderna vittnar om ett mirakel som heter Joona!

Joonas hjärnans mörker upphörde efter tre månader, den 17 mars. Så fort huvudet hade klarnat tog Joona fram en bok som låg bredvid honom i sjukhusrummet. Den hette "Tala, Herre" (direkt översatt) och där stod det:



"Du behöver inse att världen, där du lever i och vandrar i, är bara en liten parentesmening ur en lång bok. En liten mening startas när man föds och meningen avslutas med döden. Då återvänder man till den verkliga livshistorian. " (direkt översatt från "Tala Herre", A. J Russel)


"Alla mina dagar blev skrivna i din bok, de var bestämda innan någon av dem hade kommit"
(Ps 139:16)

Åh, vad jag skulle ha velat att Justus livs parentesmening skulle ha varit längre! Så många som bad att han skulle komma tillbaka! Jesus hörde säkert alla böner och säkert diskuterade Justus med Jesus om att komma tillbaka till hans kropp på jorden.
Ändå är det väl inte så sannolikt att någon verkligen vill komma tillbaka till jorden efter att ha varit i himlen. Naturligtvis ifall Jesus skulle befalla någon komma tillbaka, om man skulle ha kvar någon uppgift att göra. Jag kan nästan höra Jesus ropa lyckligt till min kära son:
"Justus! Din uppgift är nu helt klar! Välkommen hem! Nu sätter vi igång en fest så att din pappa där nere också börjar le lite grann!"


Herrens friköpta skall vända tillbaka och komma till Sion med jubel. Evig glädje skall kröna deras huvuden. Fröjd och glädje skall de få, sorg och suckan skall fly bort (Jes 35:10)

Kusinen Joona, som var så när och kär till Justus, behövde ändå stanna kvar här för att utföra sin uppgift. I hans parenteser får mycket fysisk återhämtning plats samt mycket livsglädje.
Joona är så brinnande! Det är helt underbart att se att Joona kunde börja fortsätta arbeta på affären fyra månader efter olyckan! Kunderna i affären fick och får fortfarande vittna om et mirakel som heter Joona! Joonas hjärta och huvud är på rätt plats! - Bokstavligen!


Joona arbetar på "Artomarket" för första gången efter olyckan.

53 kommenttia:

  1. tsemppiä JOONA ! ei ollu vielä sinun aika ja elämäsi on kulkematta

    VastaaPoista
  2. Mitä jos siitä jumalan ja ihmeiden kiittämisen sijaan kiittäisitte sitä pelastushenkilökuntaa, lääkäreitä ja sairaanhoitajia jotka Joonan kuitenkin ehjäksi vielä tekivät?

    Kuulostaa aika kiittämättömältä tällainen jeesustelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitetäänhän tässä niitäkin? Vaikka tässä ei sitä suoraan sanota niin kyllä tästä huomaa sen kiitollisuuden myös heitä kohtaan eikä vain jumalaa kohtaan...

      Poista
    2. Ei kuulosta kiittämättömältä eikä tämä ole jeesustelua. Kun lukee blogin kaikki postaukset, huomaa että tämä on poikansa menettäneen isän surun käsittelemistä ja jakamista blogin lukijoiden kanssa.

      Vaikuttaa siltä, että blogin kirjoittaja on kristitty. Tämä ei kuitenkaan vähennä hänen surunsa määrää eikä myöskään vie häneltä oikeutta tulkita tapahtunutta oman maailmankatsomuksensa kautta tai hakea lohtua uskostaan.

      Blogi on hieno tapa jakaa kokemuksiaan toisten kanssa. On mahdollista kommentoida ja vaihtaa ajatuksia. Toisaalta jos blogiteksteistä menee lukijalle herne nenään, niin aina voi lakata lukemasta kyseistä blogia.

      Poista
    3. Pelastushenkilökunta, lääkärit ja sairaanhoitajat saavat työstään palkkaa, joten ylitsevuotavainen kiitollisuus heille, kuin he olisivat jotain pelastavia enkeleitä, on kovasti yliampuvaa. Kunhan hoitavat työnsä, kuten vaikkapa bussikuski tai putkimies. Toki kiitän bussikuskia ja putkimiestäkin hyvin tehdystä työstä, samat kiitokset toki kuuluvat myös terveydenhuollon työväelle.

      Poista
    4. Vertaat tosiaan pääkallon pulttaamista selkärankaan bussin vaihdekepin renkutukseen? Todellisuudentaju taitaa olla hämärtynyt.

      Poista
    5. Kysehän on siitä et samallailla bussikuskit hoitaa hommansa ku kyseiset lääkärit. Eikä tähän kyseisee seleviytymisee liity mitenkää jeesus tai mikää muukaa satuolento vaan toiset ihimiset ja niiden ammattitaito

      Poista
    6. Bussikuski halutessaan voi tappaa useita kymmeniä ihmisiä. Mietippä sitä vaihdekepin renkutuksena kun seuraavan kerran matkustat julkisilla liikennevälineillä. Hienoa työtä toki tekevät lääkärit, kirurgit ja kaikki muut sairaanhoidon ihmiset pelastaessaan onnettomuuksiin joutuneita sekä sairauksista kärsiviä.

      Poista
    7. Ei jumalauta. Jonkun poika on kuollut ja toinen on juuri ja juuri selviämässä vakavasta vammasta. Uskon että sairaalahenkilökuntaa on kiitelty yhtä paljon tai enemmänkin kuin jumalaa tapahtumasta, vaikken itse olekkaan uskossa ymmärrän että joitain lohduttaa heidän usko kuoleman jälkeiseen elämään. Miettikääpä asiaa omalle kohdallenne ennen kuin alatte tuomitsemaan "jeesustelusta". Eikä kyseessä ole teidän bloginne voitte jättää lukemattakin jos sisältö ei miellytä ja ei ole soveliasta lähettää noin naurettavia viestejä jos jollain on surutyö kesken. JÄRKI KÄTEEN ihmiset.

      Poista
    8. Kamut hei, mulla on suuri pippeli:)

      Poista
  3. Raamatun lukeneet älyää, että Jumala käyttää ihmisiä.

    VastaaPoista
  4. Luin koko blogisi. Kaikella on tarkoituksensa ja uskon, että tälläkin oli. Löysin blogisi sattumalta selatessani facebookia, kun ystäväni oli tykännyt linkkivalinnasta.
    Oma uskoni on viime aikoina horjunut ja olen tuntenut itsesääliä ja mitättömyyden tunnetta elämässäni. Blogisi on minun vastaukseni ja se sai minut liikuttuneeksi. Kuvaillessasi Justusta mieleni kirkastui ja minut valtasi hymy. Vatsaani kipristi (hyvällä tavalla) ja hymyilin suunnattoman paljon. Monen meistä pitäisi ottaa oppia hänen asenteestaan. Tunnen uskoni vahvistuneen.

    Kiitos kirjoituksistasi ja syvin osanottoni suruunne.

    VastaaPoista
  5. Todella koskettavaa tekstiä. Uskon myös siihen, että meille jokaiselle on jokin suuri suunnitelma elämälle. Jaksamista surun kanssa kamppailuun sekä tsemppiä Joonalle!:)

    VastaaPoista
  6. Voi että, paljon jaksamisia sinne! Justusta on kova ikävä, mutta ihanaa että Joona on noin hyvässä kunnossa jo<3

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Joo, kiitos toivotuksesta! On se kerennytkin niin paljon jo siunata minua: syyllisyyttä, pelkoa, ahdistusta, masennusta, epätodellista oloa, riitelyä, tuskaa, sydämen rytmihäiriöitä, elämänhaluttomuutta ja kaikkea mahdollista alaspainavaa paskaa. Olen ollut oikein yltäkylläisesti siunattu tuolla. Sitä en toivo sinulle!

      Poista
    2. Hienoa että vielä jaksat suhtautua noin, Voimia ja iloa elämääsi. En itse ole uskovainen sanan siinä merkityksessä mutta uskon tuonpuoleiseen elämään. Ja uskon että edesmennyt isäni siellä myös varjelee meitä vielä täällä tallaavia. Joonalle toipumisia. T: terveydenhoitoalan ammattilainen

      Poista
  8. Ei uskontoo, ei kohtaloo, elää todellist.

    VastaaPoista
  9. Mahtava teksti upeasta selviytymistarinasta! Todellinen ihme!

    VastaaPoista
  10. Todellinen ihme kyllä! oma veljeni oli vastaavanlaisessa tilanteessa, mutta ei selvinnyt. Lääkäri vaan totesi että aivokuollut eikä sitä saa enään parannettua :(( mutta tsemppiä.teille! todella hienoa kuulla välillä näinkin!! :)

    VastaaPoista
  11. Saatana mitä jeesustelua. Heil Hitler!

    VastaaPoista
  12. Kaikella on tarkoituksensa ja SINULLA tehtävä maanpäällä johon sinä itse voit vaikuttaa mutta meillä kaikilla ei riitä rohkeus toteuttaa sitä.

    VastaaPoista
  13. Siis ihan oikeesti ihmiset. Mitä teijän päässä liikkuu? Tuutte tänne kommentoimaan noin hiton lapsellisia juttuja "saatanan siunausta" "saatana mitä jeesustelua" kun joku kertoo kuinka hienosti on selvinny onnettomuudesta. huhhuh sanon minä! Mä niin säälin tollasia ahdasmielisiä paskoja, helppo se on nimettömänä kirjotella... Heti kun puhutaan Jumalasta niin tollaset räkänokat tulee kirjottelee kaikkee shaibaa, Säälin teitä! Jokainen saa uskoa ihan mihin ite haluaa ja must on tosi hienoo et on ihmisiä, jotka uskaltaa tunnustaa uskonsa. Arvostan. Oli superhieno kirjotus ja tsemppia :) Ja teille negatiivisii kommenttei kirjottaneille toivon pelkkää paskaa.

    VastaaPoista
  14. Voimia Teille kaikille ja siunausta elämälle. Vaikka uskoni herraan on ollut vähissä ni silti näitä katsoessa tulee hyvä olo. Ja tiedoksi kaikille. Herra toimii myös ihmisten kautta ja ihmeteot eivät ole aina vain näkymättömän hengen tekosia.

    VastaaPoista
  15. Aivan ihanasti kirjotettu! Voimia sulle ♥♥♥♥♥♥♥

    VastaaPoista
  16. Luin tänään koko blogisi läpi ja itkin. Kiitos että niin rohkeasti jaat tarinanne.

    Itse molemmat vanhempani nuorena menettäneenä tiedän jotain surusta. Menettämisen pelko vaivaa edelleen, enkä halua kuvitellakaan miltä tuntuisi menettää oma lapsi. Toivon sinulle ja koko perheellenne edelleen yli ymmärryksen käyvää voimaa ja siunausta. <3

    VastaaPoista
  17. Kyllähän täs ei oo millää satuolennoolla ollu mitää tekemistä! Jos lekurit ei olisi kursinu kasaan niin olis kaksmetriä multaa päällä jos ei olisi poltettu!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä mistään satuolennosta puhutakkaan, vaan jeesuksesta kristuksesta.

      Poista
  18. Suurta siunausta sinulle Joona, silmäkulmat kostuivat kun luin tuota. Olet kävelevä Jumalan ihme! Kiitos Herralle siitä!

    VastaaPoista
  19. Tässä kiteytyy elämän tarkoitus, siunausta sinulle Joona ja myös kaikille lukijoille.

    VastaaPoista
  20. Luin tekstejäsi taaksepäin ja niistä huokuu rakkaus poikaasi ja elämää kohtaan, enkä aikakaan itse säästynyt kyyneliltä lukiessani. Sydämetöntä tulla sanomaan tänne kommentteja, joita ylempääkin voi lukea. Lääkärit hoitavat kehoa ja teidän uskomuksenne mukaan Jumala mieltä, eikä meillä muilla ole siihen sanomista, jotka eivät tuonpuoleiseen uskokaan. Toivon sinulle ja läheisillesi kaikkea hyvää ja voimia paranemiseen. Justukselle terkut yläkertaan :)

    VastaaPoista
  21. Voi Joona :) Halaus.

    VastaaPoista
  22. Runsaasti Jumalan siunausta koko perheelle :) !
    Osanottoni Justuksen perheelle!

    Meillä on ihmeitä tekevä Jumala, joka haluaa pelastaa kaikki ihmiset paholaisen kynsistä!!! "Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. MINÄ OLEN TULLUT, ETTÄ HEILLÄ OLISI ELÄMÄ JA OLISI YLTÄKYLLÄISYYS." Joh. 10:10

    VastaaPoista
  23. Maiju Ahlholm (os. Hankonen)4. marraskuuta 2014 klo 18.51

    Harri, siunausta sinun ja perheesi elämään! Jotain voin aavistaa tunnelmistasi, koska meidänkin perhe on menettänyt lapsen. Suuri suru voi pehmentyä, ja jälleennäkemisen toivo on ilo.

    VastaaPoista
  24. Ennenkaikkea kiitos Jumalalle, luojalle, joka on lääkärin kädet tehnyt ja viisauden heille antanut. Lääkäreille kuuluu kiitos tietysti myös, mutta ilman Jumalaa heitä ei olisi edes olemassa, elämän lahjoittaja on Jumala. Ilman Jumalaa lääkäreillä ei olisi taitoja jotka Jumala on antanut ja ilman Jumalan antamaa ihmeellistä viisautta, he eivät olisi edes lääkäreitä. Lääkäreidenkin tulee siis antaa kunnia Jumalalle, että ovat saaneet niin upeat lahjat käyttöönsä.

    VastaaPoista
  25. Hienoa, että Joona on selviytynyt kolarista.
    Tarinaa ja blogia olisi mukava lukea, mutta se on täytetty jeesuksen ja jumalan ylistys ja palvonta lauseilla ja kappaleilla.

    VastaaPoista
  26. Samuli Putro - Älkää unohtako toisianne.

    VastaaPoista
  27. Jeesusta lainaten mitä tulee tähän hetkeen näihin ihme huutelijoihin ja dissaajiin jotka täällä kommentoivat: "Antakaa heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä tekevät". Aivan mahtava tämä ihme minkä Joona kokenut. Halaus! Voimia kaikille teille <3

    VastaaPoista
  28. Onkos sinulla joku uskonto erikseen niiku oletko helluntailainen lestaadiolainen tms.? Uskot oikein ainaki. Tekstiesi perusteella silläse että kuulut johonki ei tee sinua autuaaksi vaan autuaaksi tekee omakohtainen usko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymyksestä. Olen tavallinen savolainen, jolle on annettu lahja uskoa Jeesukseen. Siunaan kaikkia seurakuntia. Tuntuu siltä, että syvin identiteettini on olla pikkuinen poika Taivaalliselle Iskälle.

      Poista
  29. Vau ihan uskomattoman upee tosi tarina, Jumala on ihmeellinen ja mahtava :) Mutta voimia myös surun keskellä. Hienoa että kirjotat blogia just sun omalla tavallas, oma usko saa näkyä ja varsinkin kun siitä on näin iso todistus kun Joona on.

    VastaaPoista
  30. Tosi upeeta jeesustelua. Esirukoukset olisi varmaan pelastaneet ilman länsimaista lääketiedettäkin? Kuten sanotaan "Praying - pretending you're doing something by doing nothing". Kaikki kunnia ja kiitos tässä kuuluu lääkäreille, ei kenellekään muulle.

    VastaaPoista
  31. Jaksamista sinne, onneksi Jumala ja Jeesus on aina matkassa mukana :)

    VastaaPoista
  32. Kiitos Jumalalle, siunausta teille!

    VastaaPoista
  33. Kaikille tietämättömille tiedoksi! Raamatussa on tarina miehestä,joka ei ottanut vastaan apua tulvan keskellä.Vaan valitti ettei jumala auttanut,vaikka pelastajat olivatkin jumalan lähettämiä. Tämän voi siis tähän asiaan liittyen sanoa näin: pelastajat pelastivat Joonan,mutta pelastajien takana oli oikeasti jumala,jollekka kiitos kuuluu.

    VastaaPoista
  34. Kaikille tietämättömille tiedoksi!
    Hämähäkki miehessä oli tarina, missä hämis veti turpaan flipannutta tohtoria jolla oli mekaaniset lonkerot! Kiitos näille lonkerottomille lääkäreille, joille kiitos kuuluu!

    VastaaPoista
  35. Siis miten täällä voi olla tällästä porukkaa?? Tää on kuitenkin ihmisen oma tapa käsitellä näitä järkyttäviä asioita. Miten te itsekeskeiset paskat kehtaatte tulla tänne turpaanne aukomaan? Okei, onhan ihmisillä mielipiteensä mutta ne voi myös pitää omanaan. Miettikääpä omalle kohdalle.. Jos te omalla tavallanne käsittelisitte samankaltaisia asioita julkisesti ja sitten ihmiset tulis sinne ilkkumaan ja länkyttämään paskaa. Hävetkää.

    VastaaPoista
  36. Ei hellanlettas ei millään pahalla mut iha vaa tahallaa... MIKSI mua alkaa tuo jumalan kiittimäninen ja siitä lässyttäminen oksettamaan? SAIRASTA miettikää miten rajotteista kiihkouskovaisten elämä on VITUN sairasta

    VastaaPoista
  37. Hei Harri! En tiedä muistatko minua, kävin aikanaan JKL:n kristillistä koulua siskoni Sonjan kanssa, kun olit siellä rehtorina.
    Otan syvästi osaa suureen suruusi, voin vain ihailla tuota ihmeellistä vahvuuttasi menetyksen keskellä. Olen itsekin nykyään vanhempi, ja jo pelkkä ajatus tyttäreni menetyksestä sattuu.
    Jumalalle kiitos tästä kirjoittamastasi ihmeestä, olkaa siunattuja! :)

    VastaaPoista
  38. Kiitos Jumalalle, joka näinä päivinä tekee tällaisia ihmeitä ja käyttää siinä usein lääkäreitä, lääkkeitä ja muita taitavia ihmisiä. Siunausta Joona ja koko sinun perhekuntasi!

    VastaaPoista